SUKUSEURAN TILANNE JA YLIMÄÄRÄISEN KOKOUKSEN KOOLLE KUTSUMINEN

12.3.2020

Halutaanko sukuseuran toiminnan jatkuvan ja miten toiminnan jatkuvuus turvataan?

Viimeisessä vuosikokouksessamme yhdistyksen kolme jäsentä äänesti sen puolesta, että hallitukselle ei voitaisi myöntää tili- ja vastuuvapautta. Tämä esitys kuitenkin hävisi selvällä äänten enemmistöllä, eikä myöskään keskustelujen aikana ollut ilmennyt esitetyille väitteille mitään todellisuuspohjaa. Yhden henkilön, joka oli vuosien tauon jälkeen kokousta edeltävänä päivänä maksanut jäsenmaksunsa, lukuisissa puheenvuoroissa esittämä perusteeton kritiikki rikkoi kokouksen ilmapiirin siinä määrin, että yhdistykselle ei voitu valita uutta hallntoa, vaan se jäi ylimääräisenä koolle kusuttavan kokouksen tehtäväksi. Samalla kokoukselle tehtiin selväksi, että luopuva hallitus ei tule olemaan aktiivinen ylimääräisen kokouksen koollekutsumisessa. Hallitus jatkoi työtään toimikautensa loppuun. Vuoden vaihtuessa neljä entisen hallituksen jäsentä erosi sukuseurasta.

 

Toiminnan uudelleen järjestäytymiseksi on kutsuttava koolle ylimääräinen kokous. Sääntöperusteisesti se on kutsuttava koolle, kun 1/10 osa jäsenistä sitä vaatii. Koska nyt ei kuitenkaan  ole normaali tilanne, eikä entinen hallitus ole käytettävissä, koollekutsuminen lienee tarkoituksenmukaisinta tehdä niin, että sääntöjen mukainen kutsu lähetetään jäsenrekisterin tietojen pohjalta jäsenten posti- ja/tai sähköpostiosoitteisiin. Koollekutsujana voi olla joku yhdistyksen jäsen tai jäsenryhmä.

 

Kaikki yhdistyksen taloutta, hallintoa ja historiaa koskeva aineisto on lähetysvalmiiksi pakattuna entisellä rahaston - jäsenrekisterinhoitajalla. Se lähetetään uusien toimihenkilöiden ja yhdistyksen käyttöön heti, kun hallitus on muodostettu ja siitä on allemerkityille ilmoitettu. Meidän tietomme on toistaiseksi poistamatta jäsenrekisteristä, koska näin on haluttu turvata Yhdistysavaimen käyttöoikeuksien säilymisen jatkuvuus. Täydet käyttöoikeudet ovat lisäksemme Esa ja Ilmo Pulkkisella.

 

Veikko Pulkkinen                   Pentti Pulkkinen